Uudet autot Vaihtoautot

Opas auton ostajalle

Auton ostamiseen on hyvä valmistautua perusteellisesti, jotta kaupat sujuvat luontevasti.

10.08.2022

Opas auton ostajalle

Mistä lähdet liikkeelle

Auton ostamiseen on hyvä valmistautua perusteellisesti, jotta kaupat sujuvat luontevasti. Alle on koottu muutamia asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon, kun lähtee autokaupoille.

Budjetti

Ensin on hyvä hahmottaa oma budjetti. Autojen hinnoissa on suuria eroja niin merkin, koon kuin kulutuksenkin perusteella. Esimerkiksi täysin uusi täyssähköinen BMW iX maksaa yli 90 000 €, kun taas käytetty perusauto voi maksaa n. 4 000 €. Onkin hyvä hahmottaa, paljonko on itse valmis sijoittamaan autoon. Auton koko, lisävarusteet ja uutuus kasvattavat hintaa. Auton omistukseen liittyy myös juoksevia kuluja, jotka on hyvä huomioida budjetissa mm. vakuutukset, polttoaineet yms.

Oman budjetin hahmottamisessa voi auttaa myös auton käyttötarkoituksen kartoittaminen. Tarvitsetko ison auton, johon mahtuu koko perhe ja lemmikit tai kenties auton päivittäistä työmatkaa varten, kaupunkiajoon yhdelle hengelle.  Vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti erilaisiin tarpeisiin, niin käytetyistä kuin uusistakin autoista.

Autohaustamme näet koko kattavan valikoimamme nopean toimituksen autoja ja voit rajata hakuasi auton tarpeiden mukaan. Oikea auto löytyy varmasti.

Auto on mahdollista hankkia rahoituksella, ja se onkin hyvin yleinen tapa. Rahoitus tehdään yhdessä rahoitusyhtiön kanssa, jolloin auto toimii luoton vakuutena. Rahoitus maksetaan kuukausimaksuna, ja maksuajan päätyttyä auto on omasi. Viimeinen summa voi olla myös suuruudeltaan poikkeava, joten se on hyvä pitää mielessä, kun suunnittelee budjetointia pidemmän päälle. Voit lukea lisää auton rahoituksesta aiemmasta blogitekstistämme.

Tarvitseeko tietää jotain, ennen kuin tulee autoliikkeeseen

Autoliikkeeseen tullessa ei tarvitse olla tiedossa vielä tarkkaan, mitä autoa olisit ostamassa. Käyttöauton ammattitaitoiset ja kokeneet myyjät auttavat löytämään juuri sinun käyttötarpeisiisi sopivan auton ja he myös neuvovat auton käyttöönotossa. Automyyjämme osaavat myös alan asiantuntijoina kertoa eri vaihtoehtojen ominaisuuksista ja kartoittaa juuri sinun autotarpeesi, jolloin sinun on helpompi tehdä järkevä ostopäätös autoa ostaessasi. Auton osto kannattaakin aina tehdä alan ammattilaisen avustuksella, olitpa sitten ensiauton ostaja tai jo kokenut auton omistaja.

Nykyään autovalikoima on kattavampi kuin koskaan. Perinteisten polttomoottoriautojen lisäksi tarjolla on lukuisia eri variaatioita sähköautoista ja hybrideistä. Erilaiset voimalinjat sopivat erilaisiin tarkoituksiin ja tilanteisiin. Lue blogitekstimme sopivan käyttövoiman valitsemisesta.

Miksi koeajo on tärkeä ja mihin pitää kiinnittää huomiota sen aikana

Koeajo on eittämättä tärkein ostospäätöksen määrittäjä. Koeajon aikana selviää, sopiiko auto tarpeisiisi. Kun koeajat autoa, on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, mitä autolta tarvitset. Ehkä haluat laajan tavaratilan tai vaihtoehtoisesti napakan auton, joka on helppo parkkeerata kiireiseenkin keskustaan. Tutustu koeajosi aikana autoon perusteellisesti. Ajon aikana on tarkoitus selvitä, tuntuuko auto sinusta hyvältä ajaa. Siinä, missä kenkien on istuttava jalkaan hyvin, myös auton on sovittava käyttöön. Jos omistat ennalta autoosi esim. lastenistuimen tai koiranhäkin, sovita myös, että ne mahtuvat kokeiltavaan autoosi. Jos kuuntelet omaa musiikkia autossa puhelimella, varmista että Bluetooth tai liitäntä toimii moitteettomasti. Koeajon tärkeimmät kohdat voidaankin kiteyttää seuraavasti:

  1. Koeaja siinä ympäristössä, johon autoa tarvitset.
  2. Kokeile varusteiden sopivuus autolle.
  3. Testaa, että auton ominaisuudet, kuten ilmastointi ja radio, vastaavat tarpeitasi.
  4. Varmista, että auton tarjoamat säätimet riittävät fysiikallesi.
  5. Luota mututuntumaan. Autoa valitessa on ensisijaisen tärkeää, että pidät autostasi ja se tuntuu omalta. Auton on tarkoitus olla kumppanisi elämän arjessa ja unelmissa useita vuosia.

Auton vakuuttaminen

Autot tarvitsevat vakuutuksen. Suomessa on välttämätöntä ottaa ajoneuvolle liikennevakuutus, joka korvaa ainakin toiselle osapuolelle liikenteessä aiheutuvat omaisuus- ja henkilövahingot onnettomuuden tapahtuessa.

Pakollisen liikennevakuutuksen lisäksi on suotavaa ottaa vapaaehtoinen autovakuutus eli kaskovakuutus. Sillä vakuutat ajoneuvosi ja sen varusteet tapaturmien varalta. Suurimpaan osaan kaskovakuutuksien korvauksista kuuluu mm. hirvikolari-, palo- ja kolarivahingot. Vakuutusten kattavuus vaihtelee vakuutuksittain, joten on hyvä tutustua yhdessä asiantuntevan automyyjämme kanssa sinulle sopivaan vakuutukseen.

Näillä ohjeilla pääset alkuun auton ostamisessa. Tervetuloa tutustumaan Käyttöautoon uusien ja vaihtoautojen valikoimaan lähimpään toimipisteeseesi. Meiltä löydät kaikki autot - arkeen ja unelmiin.

Katso koko vaihtoautovalikoimamme 

Katso uudet autot 

Uudet autot Vaihtoautot