Huomio! Käytät vanhaa selainta, suosittelemme vaihtamaan sen uudempaan.

Sponsorointikohteemme

 

Tero Pitkämäki ajaa Käyttöauton Audi-farmariautolla

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen farmariin mahtuvat niin ura kuin perhekin

Tero Pitkämäki (s. 19.12.1982) on yksi menestyneimmistä keihäänheittäjistämme. Pitkämäellä on takanaan huikea ura, ja edelleen mies tavoittelee aina parasta mahdollista suoritusta. Vaikka Terolla on ollut loukkaantumisia ja pettymyksiäkin ammattiuransa aikana, hän on silti puskenut eteenpäin suomalaisella sisulla. Siitä kertoo jo sekin, että Tero on valittu kolme kertaa Suomen Vuoden Urheilijaksi, vuosina 2007, 2013 ja 2015. Euroopan yleisurheiluliitto valitsi Pitkämäen vuoden eurooppalaiseksi miesyleisurheilijaksi vuonna 2007. Tero edustaa Seinäjoen Seudun Urheilijoita, ja hänen valmentajanaan toimii Hannu Kangas.

Terolla on nippu hienoja saavutuksia takataskussaan: Arvokisoista on tullut mm. MM-pronssimitali Pekingistä 2015, EM-pronssimitali Zürichistä 2014, MM-hopea Moskovasta 2013, EM-pronssimitali Barcelonasta 2010, olympiapronssimitali Pekingistä 2008 ja maailmanmestaruus Osakan MM-kilpailuista 2007. 

Perheellinen Tero ajaa Käyttöauton Audi-farmariautolla. Lisätietoja Terosta löydät osoitteesta www.teropitkamaki.com

Hiihtäjä Ristomatti Hakola kurvailee pitävästi neliveto Golf-farmarilla. Täydellistä pitoa Ristomatti tarvitsee myös ladulla

Ristomatti (s.15.4.1991) nousi urheilukansan tietoisuuteen vuonna 2012 voittamalla sensaatiomaisesti 50 km Suomen mestaruuden vasta 20-vuotiaana. Kukaan suomalainen hiihtäjä ei ole ikinä pystynyt vastaavaan.

Ristomatti asuu Kankaanpäässä ja on viimeiset vuodet edustanut Jämin Jännettä. Saavutustensa lisäksi hän on positiivisella luonnonlapsen tyylillään hurmannut hiihdon seuraajat. Ikinä ei tiedä, mitä letkautuksia suusta tulee ulos haastatteluissa. Ristomatti ei koskaan jää murehtimaan huonosti menneitä kisoja, vaan jättää ne nopeasti taakseen.

Hiihtäjä on urallaan saavuttanut kolme henkilökohtaista Suomen mestaruutta ja hiihtänyt kaksissa arvokisoissa. Falunin MM-kisoissa 2015 tuloksena oli sprintin 9. sija ja 2017 Lahden MM-kotikisoissa hän hiihti niin ikään sprintissä kuudenneksi.

Nyt katseissa siintää uran ensimmäinen arvokisamitali Etelä-Korean olympialaisista helmikuussa.

Käyttöauton Volkswagen Golf -farmarilla Ristomatin on turvallista kulkea treeni- ja kisareissuilla. Ristomatin edesottamuksia voit seurata hänen suositulla urheilijasivullaan Facebookissa - RistomattiHakolaOfficial.

Jaa sähköpostilla