Sponsoroinnilla jouhevasti kohti tavoitteita
Käyttöauto tukee vuosittain vaihtuvia hyväntekeväisyyskohteita- ja hankkeita. Olemme tukeneet mm. Syöpäsäätiön toimintaa sekä pienempiä kulttuuri- ja liikuntatapahtumia, joista on iloa mahdollisimman monelle. Yhteistyö eri automerkkien osalta toteutetaan pääosin maahantuojien kanssa.
Jätä sponsorointi- ja tukihakemus oheisella lomakkeella.
Hakemuksien käsittelyaika on 1 kk. Valitettavasti emme voi vastata puhelin- ja sähköpostitiedusteluihin. Vastaamme ainoastaan hyväksyttyihin hakemuksiin.
Hakijan antamat henkilötiedot säilytetään sähköpostilaatikossa hakemusten käsittelyä varten ja tuhotaan käsittelyn jälkeen, kuitenkin viimeistään 6 kk:n kuluttua hakemuksen saapumisen jälkeen. Henkilötietoja ei luovuteta muuhun käyttöön.
Ampumahiihtäjä Otto Invenius
Ampumahiihtäjä Otto Invenius on Leppävirralta kotoisin ja noussut viime vuosina urheilun seuraajien tietoisuuteen (myös ei-Leppävirtalaisille) nousujohteisella urallaan ja positiivisella, avoimella persoonallaan.
"Jos pitäisi kuvailla itseäni parilla sanalla niin sanoisin, että oon melko rento ja aito kaveri. Arvotan ihmiset ihmisinä, en saavutusten perusteella. Tämä toimii myös omalla kohdallani urheilijan matkalla. Arvokisamitalin lisäksi tavoitteenani onkin jakaa urheilullani katsojille paljon tunteita, unohtumattomia hetkiä ja etenkin iloa. Ampumahiihto ei ole minulle pelkkää urheilua, se on viihdettä!
Urani on ollut hyvässä nousussa viime vuosina. Parhaina saavutuksina maailmancupin osakilpailun 7. sija henkilökohtaisessa kisassa ja palkintokoroke 3. sijalla parisekaviestissä. Nuorten arvokisoista minulla on kaksi mitalia nuorten MM-kisoista ja niin ikään kaksi mitalia nuorten EM-kisoista.
Yhteistyökumppanit mahdollistavat urheilun harjoittamisen ammattiurheilijana. Panostus on kovaa ja silloin on tärkeää, että ympärillä on omannäköinen ja toimiva tiimi."
Otto kiittää ja kuittaa.

Hiihtäjä Ristomatti Hakola kurvailee pitävästi nelivetoisella Audi A4:llä. Täydellistä pitoa Ristomatti tarvitsee myös ladulla.
Ristomatti Hakola (s. 15.4.1991) nousi urheilukansan tietoisuuteen vuonna 2012 voittamalla sensaatiomaisesti 50 km perinteisen hiihtotavan Suomen mestaruuden vasta 20-vuotiaana. Kukaan muu suomalainen hiihtäjä ei ole pystynyt vastaavaan.
Ristomatti asuu Kauniaisissa ja on viimeiset vuodet edustanut Jämin Jännettä. Hän on kotoisin Satakunnan sydämestä, Kankaanpäästä. Positiivisella luonnonlapsen tyylillään, saavutuksiaan unohtamatta, hän on hurmannut hiihdon seuraajat. Koskaan ei voi tietää, mitä letkautuksia Ristomatin suusta tulee ulos haastatteluissa. Ristomatin tapana ei ole jäädä murehtimaan toisinaan huonosti sujuneita kisoja, vaan hän osaa jättää ne nopeasti taakseen ja keskittyä tulevaan.
Ristomatti on saavuttanut urallaan viisi henkilökohtaista Suomen mestaruutta. Lisäksi hän on hiihtänyt viisissä arvokisoissa, joista Lahden MM-kotikisoissa tuloksena oli sprintin kuudes sija ja PyeongChangin olympialaisissa hän hiihti niin ikään sprintissä kuudenneksi. Vuoden 2021 MM-hiihdoissa Obersdorfissa Ristomatti saavutti tiukassa kilpailussa parisprintin hopeaa. Hiihdon maailmancupissa Ristomatti on sijoittunut neljä kertaa neljänneksi sprintissä ja onnistunut kahdesti kipuamaan palkintopallille pariviestissä.
Ristomatti jatkaa arvokisamitalin metsästystä seuraavilla kausilla. Tätä matkaa hän tekee yhdessä Käyttöauton kanssa.
Käyttöauton Audi A4 -farmarilla Ristomatin on turvallista kulkea treeni- ja kisareissuilla.
Seuraa Ristomattia Facebookissa Seuraa Ristomattia Instagramissa