Huomio! Käytät vanhaa selainta, suosittelemme vaihtamaan sen uudempaan.
Romutuspalkkiokampanja Käyttöautossa

Romutuspalkkiokampanja 1.1.-31.8.2018

Romutuspalkkio on voimassa tammikuun alusta elokuun loppuun 2018. Romutuspalkkiokampanjan aikana uuden auton ostaja saa 1 500 tai 2 500 euron alennuksen uudesta henkilöautosta, jos hän samalla vie romutettavaksi omistamansa vanhan liikennekäytössä olevan henkilöauton. Romutuspalkkio perustuu eduskunnan joulukuussa hyväksymään lakiin. Laissa on määritelty yksityiskohtaisesti joitakin ehtoja, jotka liittyvät uuteen autoon ja romutettavan autoon.

Auton ostajan tarkistuslista romutuspalkkiokampanjassa:

1. Auto tulee luovuttaa kierrätykseen viralliseen vastaanottopisteeseen, josta auton omistaja saa romutustodistuksen. Auton romuttaminen on Suomessa maksutonta. Valtuutettujen vastaanottopisteiden sijainnin voi tarkistaa osoitteesta www.autokierratys.fi tai puhelinnumerosta 0800 05044.

2. Romutuspalkkiolla hankittavan uuden auton ja romutettavan auton pitää olla henkilöautoja. Romutettavan auton pitää olla ensirekisteröity vuonna 2007 tai aiemmin.

3. Romutettavan auton on pitänyt olla liikennekäytössä ainakin jonkin aikaa vuoden 2017 aikana ja sen on oltava liikennekäytössä romutushetkellä. 

4. Romutustodistus ja uuden auton tilaussopimus on päivätty ajankohdalle 1.1.–31.8.2018. 

5. Romutuspalkkion voi hyödyntää samasta romutettavasta autosta vain kerran ja yhteen uuteen autoon voi käyttää vain yhden romutuspalkkion.

6. Romutuspalkkio myönnetään vain yksityishenkilölle, joka on omistanut romutettavan auton tai ollut sen haltijana yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajan ennen romutusta. Romutuspalkkion saajan on oltava uuden tilalle ostettavan auton omistaja tai haltija.

7. Romutuspalkkio myönnetään vain sellaisen uuden auton hankintaan, jonka CO2-päästöt ovat enintään 110 g/km, tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseos­etanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähkö­auto tai ladattava hybridi).

Lue lisää: www.romutuskampanja.fi

Jaa sähköpostilla

Etsi yhteystietoja palvelun ja merkin perusteella

arkisin
la